Kierrätys ja yrittäjyys näkyvät pukuompelussa

Tulosta
Kerro kaverille
03.05.2011 17:00
 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja
Vaasan ammattiopistossa tekstiili- ja vaatetusalalla opiskeleva Kirsi Heikkinen leikkaa vaaleanpunaista kukkakangasta, kerää tarkoin mitoitetut palaset ja alkaa ommella. Syntymässä on paitapusero, Taitaja2011-kilpailun Pukuompelu-lajin ensimmäinen kilpailutyö.

 

"Ihan hyvältä tuntuu. Tämähän on perussimppeli paita. Kiire vain meinaa vähän tulla ja vähän oudolta tuntuu tehdä töitä tässä yleisön edessä", Heikkinen arvioi.

 

Hän jatkaa, että enemmänkin koitokseen olisi voinut harjoitella, mutta valmistautumisaika jäi vähän lyhyeksi.

 

"Sain tietää loppukilpailupaikasta vasta muutamia viikkoja sitten, kun joku joutui peruuttamaan osallistumisensa ja pääsin hänen tilalleen. Toisaalta kahden tutkinnon opinnot vievät oman aikansa. Siksi vähän jännittää, vaikka itse työ ei olekaan kovin vaikea."

 

Taitaja2011-kilpailun pukuompelulajissa tämän vuoden teemat ovat vahvasti esillä. Toisena kilpailutyönä tehtävässä liivissä materiaalina käytetään osittain kierrätysmateriaaleja. Kilpailijat joutuvat tekemään työstään myös kustannuslaskelman, josta selviävät niin työ- ja materiaalikustannukset kuin verojenkin osuus.

 

"Halusimme ottaa teemat huomioon ihan tosissamme. Kierrätykseen liittyy tavallaan myös se, että tehtävien tekemistä varten ei hankittu uusia koneita tai laitteita, vaan ne ovat normaaleja oppilaitoksen laitteita", lajivastaava Pirkko Tuovinen Savon ammatti- ja aikuisopistosta kertoo.

 

Hän korostaa kustannuslaskelman merkitystä opetuksen kannalta. Se tuo toden tuntua kilpailutehtävään ja auttaa kilpailijoita hahmottamaan työhön käytettävän ajan merkityksen tuotteen hintaan.

 

"Aiomme ottaa tämän idean käyttöön myös omassa opetuksessamme", Tuovinen toteaa.

 

Kirsi Heikkinen ja seitsemän muuta kilpailijaa asettuvat paremmuusjärjestykseen torstai-iltapäivään mennessä. Yksi voittajan valitsevista tuomareista on Kyllikki Raatikainen Hanx Suomi Oy:stä. Hän toteaa, että oleellista on olla tasapuolinen.

 

"Sitä varten meillä on tarkat kriteerit kilpailijoiden arvioimiseen. Toinen tärkeä asia on toimia ripeästi, jotta ehdimme arvioimaan kaikkien kilpailijoiden töitä samoissa vaiheissa."

 

Teksti: Ismo Myllylä


© Copyright 2008 Skills Finland