Muovista monipuolisesti

Tulosta
Kerro kaverille
04.05.2011 13:34
 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja

Taitaja2011:ssa on ennen kaikkea kyse ammattitaidon SM-kilpailuista, mutta kaikkialla ei sentään kilpailla. Esimerkiksi muovialan ammattinäytös tarjoaa Taitaja2011-kilpailun yleisölle monipuolisen ikkunan muovialan koulutukseen ja mahdollisuuksiin.

 

Savon ammatti- ja aikuisopiston muoviala oli tuonut nähtäväksi muovituotteiden valmistusta niin perinteisillä käsityömenetelmillä kuin pitkälle automatisoidulla tuotantolinjalla. Esillä oli myös kaksi Bella-Veneet Oy:n lasikuituvenettä.

 

"Teemme täällä sinänsä perinteistä laminointia modernilla menetelmällä, jonka ansiosta työ ei edellytä järeiden suojavarusteiden käyttöä. Samoin tällaiset uudenaikaiset menetelmät tuottavat jäykempää ja kevyempää lopputulosta, joka on molemmin puolin viimeisteltyä. Oppilaitoksen on tärkeä pysyä mukana tällaisessa kehityksessä, koska uudet menetelmät yleistyvät kaiken aikaa", lajivastaava Janne Lukkarinen sanoo.

 

Toisella puolella laajaa näyttelyosastoa esillä on teollisempaa muovituotteiden valmistusta. Ruiskuvalulaite työntää sisuksistaan ulos palloja ja Taitaja2011-kilpailun logolla varustettuja avaimenperiä.

 

"Ruiskuvalu on maailman yleisin menetelmä muovituotteiden tekemiseen, ja sillä tehdään valtaosa muovituotteista. Raaka-aine sulatetaan ja ruiskutetaan muottiin kovalla paineella ja lopuksi jäähdytetään. Tuote vaihtuu vain muottia vaihtamalla," kertoo Antti Pietarinen, toinen ammattinäytöksen lajivastaavista

 

Suomessa muovialan koulutusta annetaan 4-5 ammattioppilaitoksessa. Savon ammatti- ja aikuisopistossa muovialan koulutus on poikkeuksellisen laajaa.

 

"Nykyään tilanne on siinä mielessä hyvä, että muovialan opiskelijat työllistyvät varsin hyvin", Pietarinen laskee.

 

Yksi työllistymistä edistävä seikka on vahva yhteistyö työelämän kanssa. Tässä yksi tärkeä yhteistyökumppani on Bella-Veneet Oy, joka on tuonut muovialan ammattinäytökseen kaksi Bowrider-mallin Bella 530 Ex -venettä viimeisteltäväksi. Niihin asennetaan ammattinäytöksessä muun muassa moottorit ja pinnat viimeistellään.

 

"Työssäoppiminen on tärkeä asia, koska tämä ala vaatii paljon osaamista ja kokemusta. Täällähän tämä on leppoisaa touhua, mutta oikein mukava kokemus. Tehdastiloissa töitä tehdään tietenkin aivan erilaista tahtia", sanoo työnjohtaja Pekka Tiirikainen Bella-Veneet Oy:stä.

 

Teksti: Ismo Myllylä


© Copyright 2008 Skills Finland