Juttupankki

Taitajien Taitaja jakoi voittonsa koko kisaväen kanssa

Tulosta
Kerro kaverille
"Nyt on kädet ihan jäässä, pelottaa ja jännittää. Olo on kilpailurutistuksen jälkeen tyhjä, mutta samalla fantastinen", kuvailee tuntemuksiaan vastavalittu Taitajien Taitaja Teemu Mikkonen.

 

Taitajien Taitajan valinnut jury ei turhaan kuvannut Mikkosta henkilöksi, joka valaa positiivista asennetta myös kanssakilpailijoihin.

 

"Tämä on ollut mahtava kokemus ja se on kaikkien meidän ansiota, annetaan aplodit koko kisatapahtumalle", juuri voitostaan kuullut Mikkonen kannusti.

 

Päättäjäistilaisuuden jälkeen voittajalle sateli onnitteluja kilpakumppaneilta, valmentajilta ja kisatoimitsijoilta. Onnitelijat olivat vilpittömän iloisia Mikkosen puolesta ja monesta suusta kuuluikin, että hän on voittonsa ansainnut.

 

Hopea kirkastui kullaksi

 

Tietokoneet ja verkot -lajissa kilpailleelle Mikkoselle oman alan voitto ei ollut itsestään selvyys. Aiemmin hän on tullut kaksi kertaa Taitajissa hopealle ja nyt mitali kirkastui kullaksi ja kruunautui Taitajien Taitaja -tittelillä.

 

Missään vaiheessa kolmipäiväisiä kilpailuja Mikkonen ei ollut varma voitostaan. Kilpailu oli tiukka ja kulta irtosi seitsemän pisteen erolla. Myöskään Taitajien Taitaja -valinnasta Mikkonen ei olisi pistänyt päätään pölkylle.

 

"Oli minulla tietty aavistus juryn haastattelun jälkeen, mutta ei tässä mitään meedioita olla", nuori mies naurahtaa.

 

Audilla Etelä-Karjalaan

 

It-ala oli Mikkoselle luonnollinen uravalinta ilman sen kummempia selityksiä. Ala vain tuntui oikealta ja se riitti.

 

Tämän vuoden kilpailuihin Mikkonen valmistautui esitehtäviä tekemällä ja myös opettamalla samoja asioita nuoremmille alan opiskelijoille opinahjossaan Etelä-Karjalan ammattiopistossa.

 

"Siinä opettaessa huomasi mahdolliset sudenkuopat ja saattoi paneutua niiden välttämiseen."

 

Teemu Mikkonen toimii vuoden ajan ammatillisen koulutuksen edutajana. Mutta mihin vielä voitosta pöllämystynyt voittaja aikoo kurvata vuodeksi käyttöönsä saamallaan Audilla?

 

"Kai tästä pitäisi kotiin päin lähteä", hän virnistää.

 

Teksti: Sara Anttila

Savossa osataan kun kehataan

Tulosta
Kerro kaverille
"Hyvältä tuntuu, ei tätä voi vielä uskoo todeksi", Juha-Pekka Alho, sähköasentajalajin voittaja kommentoi.

 

Hänelle ei voitto tullut helpolla, vastus oli kova ja kaikkensa sai antaa koko ajan. Taitajien jälkeen Alho menee armeijaan ja aikoo sen jälkeen opiskella lisää.


Laborantin tutkintoa viimeistä vuotta käyvästä Marjut Sipolasta voitto tuntui todella hyvällä. Häntä jännitti todella paljon ja paineet olivat melko kovat. Taitajien jälkeen Sipola aikoo opiskella lisää.

 

Tietokone ja verkko lajissa kilpailleesta Teemu Mikkosesta tuntui hyvälle voittaa.

 

"Saavutettiin jotain, mihin ei pyritty!" Voittaja kommentoi. Illan päätteeksi Mikkonen julistettiin Taitajien Taitajaksi vuonna 2011. Palkinnoksi hän sai Audin ja paljon kiitosta ja kunniaa.
"Fantastinen kokemus!" hän tiivistää Taitajat.

 

Kyllä kelpaa olla ylpeä

 

Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen oli ylpeä yli 66 000 kävijämäärästä. Hän kiitti jokaista mukana ollutta vierailijaa, kilpailijaa ja työntekijää.

 

Alkusanojen jälkeen jaettiin yrityspalkinnot kilpailijoille, joilla oli selvä yritysmenetelmä ja visio sen toteutuksesta. Tällainen visio toteutettiin Länsi-Pirkanmaassa.

 

Tapiolan jakama Turvalliset työtavat -palkinto meni lähihoitajille Oulun seudun ammattiopistoon.

 

ImagineCup-palkinto on seuraava askel tietotekniikan alalla ja se meni Team 25K:lle.

 

Kiitoksia savolaisella vaatimattomuudella

 

Kilpailunjohtaja Ilkka T. Kemppainen lausui kiitossanat järjestäjille, kävijöille ja työntekijöille sekä kilpailijoille. Hän halusi kiittää myös Taitajien ulkomaanvieraita, joista kauemmat tulivat Kanadasta asti. Mukana kilpailuissa oli kaksikymmentäviisi vieraskilpailijaa kymmenestä eri maasta.

 

"Te olette kaikki voittajia", Kemppainen tiivistää kiitoksensa.

 

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän johtajasta Matti Notkosta Taitajat olivat upea kokemus.

 

"Maailman paras Taitaja-kilpailu järjestetty ikinä", hän tuuletti.

 

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Markku Rissanen sanoi Taitajan tuoneen erittäin paljon positiivista mainosta Pohjois-Savolle ja Kuopiolle.

 

"Savossa osataan kun vaan kehataan", hän sanoi ja painotti, ettei "kehataan" tarkoita ujoutta vaan viitsimistä tehdä jotakin.

 

Teksti: Laura Huhtilainen

 

Vaikka mitä metallista

Tulosta
Kerro kaverille
Koneistuksen Taitajat sorvaavat osia ja tekevät toinen toistansa upeampia metallisia esineitä, kuten pienoismalli Puijon Tornista.

 

Laji vaatii paljon ajattelua ja paikallaan seisontaa. Kilpailijat ohjaavat isoja sorvaus koneita ja painelevat siihen komentoja saadakseen haluamansa muodon metallille.
Tuntuu melko ihmeellisestä, että sellainen suuri CNC-sorvi tai manuaalisorvi saisi aikaan jotain noin uskomattoman tarkkaa työtä metallista.

 

Kilpailijat sorvaavat, poraavat ja tekevät vaikka mitä. He tekevät työ joko manuaalisesti tai automaattisesti. Manuaaliset työt tehdään piirustuksen avulla ja sorvataan sitten käsin. Automaatti sorveihin kuuluu muun muassa edellä mainittu CNC-sorvi, joka sorvaa sille annettujen käskyjen mukaisen muodon.

 

Kilpailijoiden on tehtävä kokonaisuus, joka muodostuu kuudesta erilaisesta sorveilla tehdyistä osista. Osat tehdään sekä manuaalisesti, että CNC:llä.
Kaukaa näkee, että tässä työssä tarvitaan kärsivällisyyttä ja tarkkuutta todella paljon.

 

Teksti: Laura Huhtilainen

"Tulkaa mukaan!"

Tulosta
Kerro kaverille
TaitajaPLUS-lajien viimeisenä lajina käytiin torstaina puhdistuspalveluiden kilpailu.

 

Kunniakkaaksi voittajaksi selviytyi Iris Sasi Kiipulan ammattiopistosta. Voitto ei tullut yllätyksenä, sillä iloinen Iris kertoo itsevarmana uskoneensa voittoon jo tehtävänsä suorittamisen jälkeen.

 

Voittoon hänet mielestään kantoi rauhallisuus ja järjestelmällisyys. Hänen mukaansa Taitajalta vaaditaan rohkeutta.

 

Tuleville Taitaja-kilpailijoille Iris haluaakin sanoa: "Tulkaa mukaan! On mukava kokemus ja täällä on hauskaa."

 

Toiseksi kilpailussa kiri Anu Pitkänen Koulutuskeskus Salpauksesta ja pronssisijalle Sallamari Rantala Keskuspuiston ammattiopistosta.

 

Teksti: Suvi Autto

Ravintolakokeilla riitti katsojia

Tulosta
Kerro kaverille

Taitaja-kilpailujen ravintolakokki lajialueella on vilskettä ja aidan toisella puolella on tungosta. Kilpailijat valmistelevat ruokaa keittiössä ja yleisössä ihmiset katselevat vesi kielellä maittavan näköisiä annoksia.

 

Viimeisen kilpailupäivän tehtävään kuului ennakkoon suunnitellun menun valmistus. Tehtävän teemoihin kuului lähiruoka, yrittäjyys ja taloudellisuus. Kilpailijoiden on myös osattava muuntaa ruoka-annos erilaisille erityisruokavalioille sopivaksi.

 

Ravintolakokin työtehtäviin kuuluvat erilaisten ravintolakeittiöiden liike-idean, toiminta-ajatuksen ja ruoka-annosten suunnittelu, sekä ruoanvalmistus, ruoan esille laitto ja varastointi. Yhden Taitaja2011-teeman mukaisesti ravintolakokkeja kannustetaan yrittäjiksi, sillä alalla on paljon erilaisia vaihtoehtoja.

 

"Tahtoisin ravintolakokiksi, sillä tykkään valmistaa hyvää ruokaa", kommentoi eräs yleisön joukosta, joka innoissaan seurasi finalistien puuhia.

 


Teksti: Assi Aholainen

<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava > Loppuun >>

JPAGE_CURRENT_OF_TOTAL

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja

© Copyright 2008 Skills Finland