KUKKASIDONTA ON TUONUT MENESTYSTÄ MAAILMALTA

Tulosta
Kerro kaverille
04.05.2011 10:27
 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja
Ensimmäisenä kilpailupäivänä heti yhdeksän jälkeen aamulla kukkasidonnan kilpailun kahdeksan kuviteltua kukkakauppaa alkavat vähitellen hahmottua materiaalien esillelaitolla. Kaikki kahdeksan kilpailijaa ovat saaneet samat tarvikkeet, joihin he pääsivät tutustumaan ensimmäisen kerran edellisenä iltana.

 

"Kilpailutilanteesta on pyritty tekemään nimenomaan yleisöystävällinen. Valmiit työt tulevat heti esille yleisön ihailtaviksi, joten nähtävää on paljon. Kilpailu ei siis koostu pelkistä sidontatöistä, vaan koko tilan haltuunotosta", kertoo lajipäällikkö Päivi Niskanen. Ensimmäisenä päivänä kilpaillaan kukkakimpun sidonnassa ja kasvi-istutuksen tekemisessä. Kukkamateriaaliin kilpailijat pääsivät tutustumaan vasta aamulla.

 

Kukkien värien ja lajien runsaus takaavat persoonalliset kukkakimput. Aikaa kukkakimpun sidontaan on melkein kaksi tuntia. Ainoa rajoitus on hinnoittelu: kimpun arvon pitää olla vähintään 50 euroa.

 

Salla Sivula Oulun seudun ammattiopistosta opiskelee floristiksi ja on kilpailuissa mukana toista kertaa, siksi yleisön ja tuomarien arvioitavana oleminen ei enää tunnu kovin jännittävältä.

 

"Sain tuomareilta hyvää palautetta tunnelmasta ja värityksestä. Olen aika tyytyväinen tekemääni kukkakimppuun, vaikka sen alle piiloon jäänyt kehikko olisikin saanut näkyä enemmän", arvioi Salla, jonka haaveena on oma kukkakauppa.

 

Ensimmäistä kertaa kilpailemassa oleva Pentti Lahti Ammattiopisto Liviasta opiskelee myös floristiksi ja on innoissaan täältä saamastaan kokemuksesta.

 

"Haastavaa tehtävissä on, että kaikessa pitää olla jokin idea ja pitää erottua muista."

 

Kukkasidonta on niitä harvoja lajeja, joista on tullut Suomelle menestystä maailmanmestaruuskilpailuista kolmen kultamitalin verran. Taitaja-kilpailuissa Kuopiossa on myös kaksi kilpailijaa valmentautumassa syksyllä Lontoossa pidettäviin Worldskills-kilpailuihin ja yksi Abilympics-kilpailuihin Koreaan. Skills Finland ry:n valitsema floristiikan lajipäällikkö Kirsi Vesalainen kertoo, että tyttöjen tehtävät ovat osittain samoja kuin perustutkinnon kilpailuissa, mutta laajempia ja vaativampia.
Saara Tervo Jämsästä on jo suorittanut floristin ammattitutkinnon ja valmentautuu Taitaja-kilpailuissa maailmanmestaruuskilpailuihin. Kevään kukkasidonnan SM-kilpailuissa hän saavutti junioreitten toisen sijan.

 

"Täällä tilanne ei ole yhtä jännittävä, kun emme kilpaile, mutta kaikkea mitä teemme, arvioidaan ja saamme siitä palautetta", kertoo Saara.
Ensimmäiseen tehtävään, roikkuvaan isoon tilatyöhön, Saara on tyytyväinen, vaikka aika loppuikin kesken.

 

"Kaksi tuntia ei ihan riittänyt, varsinkin kun työtä ei pystynyt etukäteen suunnittelemaan, mutta se kuuluu kilpailemiseen."

 

Kirjoittanut: Riitta Fräki


© Copyright 2008 Skills Finland