KALLIIN METSÄKONEEN KÄYTTÖ VAATII TAITOA JA TARKKUUTTA

Tulosta
Kerro kaverille
05.05.2011 11:07
 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja

Metsäkoneen käytön taitoja mittaillaan viidessä eri osakilpailussa. Ponssen keltaiset kuormatraktorit ovat lähes tauotta kuormaamassa tai purkamassa puutavaraa 200 metrin pituisella ajoradalla. Lähikuljetus onkin osakilpailuista ratkaisevin, sillä saadaan eroja aikaan kilpailijoiden kesken. Kuljettajan on osattava käyttää kuormatraktoriaan taloudellisesti, turvallisesti, nopeasti ja taitavasti puita tai konetta vaurioittamatta.

 

"Tehtäviä uudistettiin aika oleellisesti edellisiin kilpailuihin verrattuna", toteaa lajipäällikkö Pekka Dahlqvist. "Ulkona kentällä suoritettava lähikuljetustehtävä muutettiin muistuttamaan enemmän käytännön työtilanteita. Aikaisemmin pölkkyjä joutui asettelemaan pinoon hyvinkin pikkutarkasti, nyt ajatellaan enemmän jatkokuljetusta eli sitä tilannetta, kun puut lastataan rekan kyytiin."

 

Konekuskin tunnettava myös metsänhoidon perusteet

 

Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös metsätaitorata, onhan metsäkoneenkuljettajan opetussuunnitelmassa 20 opintoviikkoa metsänhoidon perustaitoja. Siellä tulevat kaikki metsäkoneenkuljettajan työssä tarvittavat keskeiset elementit kuten harvennusvoimakkuus, luontokohteet ja puiden leimaus.

 

"Palaute on ollut hyvää sekä kilpailijoilta että tuomareilta ja luultavasti tämä malli otetaan jatkossakin käyttöön", arvioi Dahlqvist.

 

Sami Siimento Savon ammatti- ja aikuisopiston Toivalan yksiköstä ei ollut taitoratasuoritukseensa täysin tyytyväinen.

 

"Enemmän olisin voinut sitä etukäteen harjoitella ja paneutua niihin asioihin ensimmäisen vuoden opinnoissa", miettii nyt Sami. Tyynen rauhallisesti suhtautui Sami myös simulaattorilla tekemäänsä harvennushakkuutehtävään: "Siinä oli vaikea hahmottaa puita, kun kone on vain kaksiulotteinen, ei nähnyt, miten kaukana puut ovat." Valmentaja Tarja Jalkala arvioikin, että hyvät hermot ovat Samin valtti näissä kisoissa.

 

Tytöt tasavertaisia metsäkonealalla

 

Ei jännittänyt kilpailun ainoa tyttökään Helena Karhiniemi WinNovasta Ulvilasta, vaan hän oli toisena kilpailupäivänä tyytyväinen suorituksiinsa.

 

"Kuormatraktorilla ajo oli vaikeinta, koska Ponssen koneesta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta", arvelee tuleva motokuski. Maatalon tyttärenä hän on aina ollut kiinnostunut koneista ja liikkunut mielellään metsässä, harrastanut metsästystä ja luontokuvausta. "Uskon, että tällaisesta kilpailusta on hyötyä työmarkkinoilla, olenhan päässyt ainakin loppukilpailuun asti", miettii Helena.

 

Teksti: Riitta Fräki


© Copyright 2008 Skills Finland