Taitaja9

Tulosta
Kerro kaverille
 

Lähetä E-kortti

Lähetä kaverille sähköinen postikortti. Selaa kortteja

 taitaja9rgbp


Taitaja9-kilpailu on peruskoulun 9-luokkalaisille tarkoitettu kilpailu kädentaidoissa. Kilpailulla halutaan hauskasti ja innostavasti nostaa taitoaineiden – erityisesti tekniikan, tekstiilityön – ja kotitalousaineiden tuntemusta.

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset muodostavat kolmen hengen sekajoukkueen. Joukkueen jäsenet voivat olla eri luokilta, mutta heidän on oltava samasta koulusta. Valittu joukkue ilmoittautuu paikalliskarsintoihin, joista parhaiten menestyneet joukkueet jatkavat aluekarsintoihin. Voittajajoukkue selviää finaalissa, joka järjestetään Taitaja-kilpailujen yhteydessä. Finaalin voittava joukkue saa palkinnoksi ikiomat tuliterät moposkootterit!  

Taitaja9-kilpailussa on kolme eri vaihetta.

 

Paikalliskilpailut


Paikalliskilpailuja järjestetään ympäri Suomea eri ammattioppilaitoksissa. Kilpailujen järjestäjä vastaa tehtävien suunnittelusta, palkinnoista ja muista järjestelyistä, joten paikalliskilpailut saattavat poiketa hiukan toisistaan.  

Periaatteena on, että kilpailuissa joukkueet saavat ratkaistavakseen erilaisia tehtäviä, joista nopeimmin hyväksytyksi suoriutunut joukkue voittaa kilpailun. Paikalliskilpailujen parhaat joukkueet jatkavat aluekilpailuihin.

 

Aluekilpailut

 

Paikalliskilpailujen järjestäjä ilmoittaa suoraan parhaiten menestyneet joukkueet aluekilpailujen järjestäjälle. Aluekilpailujen järjestäjä vastaa tehtävien suunnittelusta, palkinnoista ja muista järjestelyistä, joten aluekilpailut saattavat hiukan poiketa toisistaan. Aluekilpailut järjestetään aina ratakilpailuna. Aluekilpailujen voittajat jatkavat kilpailua finaaliin.

 

Lisätietoja:

www.skillsfinland.taitaja-9

Taitaja9-kilpailun säännöt

Taitaja9 lopputulokset avautuvat tästä!

 

Tulokset:

 

Taitaja T-9 kilpailun tulokset Kuopiossa 4.5.2011

 

Sija Joukkuen numero Nimi Osallistujat  Koulu paikkakunta
1 16 Riihenmäen koulu Tarleena Punta, Atte Etula, Jelle Peltonen Riihenmäen koulu MÄNTSÄLÄ
2 26 Team Omena Enna Koulimo, Roope Penttinen, Niklas Ligner Salpausselän peruskoulu Salpausselkä
3 18 Team Antone Neea Honkala, Tomi Tolvanen, Anton Niemelä Vääksyn yhteiskoulu VÄÄKSY
4 29 Team Makkis Petra Pussi, Antti Anttonen, Antti Borovkoff Telakkakadun koulu SUOLAHTI
5 30 Lyseo Tiimi C Tia Kakkola, Jari Väisänen, Jeremias Kampman Kajaanin Lyseo KAJAANI
6 22 Patelan Taitajat Sini Kokkonen, Henri Jutila, Patrik Pyykkönen Pateniemen koulu OULU

 

 


 Vuoden 2011 Taitaja9 lajivastaavat

 

   
Jaana Aholainen
Savon ammatti – ja aikuisopisto
Riitta Laamanen
Ylä-Savon ammattiopisto

© Copyright 2008 Skills Finland